Syksy se männä paukuttaa. Eilen illalla ol jo semmone tuulenmyräkkä, että meinas auton heitältää tieltä.

Vain tässä odotellaan hirvijahtia alkavaks. Viikon päästä olis tarkoitus hirvilöitä lähteä sitten etsimään ihan orteen asti. Elon alkusyksyn sairastumiset ja jalkavaivat on näillä näkymin myös takana, joten päästään metsään innokkaasti sitä ensimmäistä kunnon kaatoa yrittämään. Seurueessa taitaa olla nyt olla vain yksi toinen, (korkeintaan kaksi) koira, joten metsää olis ainakin tarjolla taas. Mikäli se metsä vain maistuu. Tuntuu nimittäin tuo tie maistuvan välillä huomattavasti enemmän. No, katellaan.

Koiraa on metsässä nyt tullut käytettyä ihan riittävästi lepotaukojen jälkeen, ja jospas se kuntokin alkais kasvaa pikkuhiljaa, että sitten loppusyksystä olis virtaa painella. Hirviäkin on sattunu kohalle jokunen, mutta eipä nuo oo ylllättäen antaneet hirmu pitkiä haukkuja haukahdella, ja se on hyvin äkkiä meidän seuran alueelta pois juostu, jos juokemaan lähtee. Ja kovasti vesistöjen yli ovat hirvet näköjään halukkaita menemään.

Viikko sitten oli hirviä liikkeellä tosiaan, mutta yhtenä päivänä iso uros juoksutti koiraa eikä kyllä ollu halukas pysähtymään yhtään. Seuraavana päivänä sitten jäi naaras jopa löytöpaikalle haukkuun, ja kolmisen tuntia annoin haukkua, kunnes haukulle menin. Hirvi oli sellasessa pusikko taimisikossa. Ryömin sitten haukulle päin ja koiran jo etäämpää näin, mutta hirveä ei missään. Lopulta hiivin ihan koiran viereen, ja en edelleenkään hirveä nähny. No lopulta sitten koira kävi lähempänä hirveä, jotta sain sen näköpiiriin. Luultavasti Elo-poika on joskus kyllä saanu hirven lapikkaasta, koska haukkuu yllättävän etäältä, ja kun hirvi vähänkin korvaa heilauttaa ja pääntä kääntää, niin koira sykäsee parikymmentä metriä karkuun välittömästi. No, jospa se ajan kanssa pelko helpottas. Siinä sitten ryömin lopulta hirvestä 15 metrin päähän, ja ajattelin että vähän lähemmäs ku vielä menen, niin saa jopa kuviakin otettua. Vain sittempä suuri taas hirvi hermostu koiraan ja lähti päälle tulemaan, ja koira just tietenkin sykäs minun ohi karkuun, ja hirvi rymistelee tulla täysillä perässä. No, pakkohan siinä oli lopulta vähän liikahtaa jottei jää ite hirven tallomaks. No, hirvihän säikähti ja jonkun ja verran, ja siitä sitte lähettiin. Lyhyt uusintahaukku vielä muutaman kilometrin jälkeen saatiin, mutta lopulta hirvi ui vesistön yli.

Yks hankaloittava uusintahaukun saanti on myös ehkä tuo edelleen liian innokas ajohaukku, jota Elo antaa kyllä kuulua ihan vähän liikaa, mutta jospa se sekin ajan kanssa sitten laantuu. Sitä silmällä pitäen se ensimmäinen kaato olis ehdottomasti kyllä saatava seisontahaukkuun. Ehkäpä sitä ainakin ensimmmäisen jahtipäivän sais itse koiran kanssa rauhassa etsiä hirviä, ettei ole kolisevia ja äänekkäitä passimiehiä ympärillä.

Suap nähä miten homma lähtee pelittämään.