Hakua ja Haukkuja

Ne ol ja män suunnistuksen SM-kisat viikonloppuna. Ketuilleenhan se lauantai aamun karsintakilpailu meni. Hakua tuli monen montaa minuuttia. Ei vain ossoo niin ei ossoo. B-finaalin läpi sitte iltapäivällä rämmin kuitennii. Se meni vähän paremmin, mutta eipä siitäkään juhlafiilikset jääny. Siinähi pummia tuli reilu pari minuuttia. Olihan se sija siinä joku 40 paikkeilla, ja taakse jäi sentään noin 130 kaveria. Fiiliksiä kyllä laski myös se, että karsinnan juoksun aikana joku KÄIVERÖ oli viskonu miun suunnistusrepun pitkin metsää. Reilun sadan metrin päästä löysin sitten sen ihan vahigossa. Siinä vesisateessa alko jo kylymäkin tulla sitä etsiessä. Että kiitos vaan.

Eli se alakas olla suunnistuskausi tältä kesältä paketissa minun osalta. Yhteenvetoa ehkä joskus myöhemmin, mutta ihan muutamaan kisaan saa tyytyväinen olla, näillä onnettomilla harjoitusmäärillä. Ranki sijakin saattaa melkein jäädä jopa 200 sakkiin, joten sehän on hyvä homma se.

Sunnuntaina oli ukin synttärijuhlat. 91 vuotta tuli hällä plakkariin. Vois jo melkein sanoa kunnoitettavakasi iäksi sitä. Siinä on kerenny nähdä jos jonkun näköstä. Ite luultvasti voi vaan haaveilla moisista luvuista.

No, miehän en sunnuntaina viihtyny juhlissa koko päivää, vaan lähdin Elon kanssa pienelle metsäreissulle. Haun reenaustahan sitä oli tarkoitus tehdä. No, ensinhän sitä ravahti päälle jänisajo. Kovasti kiinnostaa seurata jänönkin hajuja, ku yli puol kilometriä meni perässä, ja ääntä tuli. Noh, sitte kävelyn lähestyessä loppua, eli yhtä tien päätä, jossa velipoika oli odottelemassa, niin ajattelin siitä reilummin kävellä sitten viimeisen aukon poikki, ku autolle oli matkaa enää n. 150 metriä, oletin ettei siinä nyt ainakaan enää mitää elukuoita mahdu olemaan. Vain kuinkas ollakkaan. Aukonlaidasta reilun sadan metrin päästä taimikosta hirveellä rytinällä hirviä lähti. Elo oli tässä vaiheessa sata metriä miun takana. No, jäin paikallani siihen odotelemaan, ja ku Elo juoksi miun ohi, niin se nosteli korvat hörölleen ja ja kuunteli, edelleen kuuluvaa hirvien pakomatkaa. Elohan tempas kovan spurtin äänien tulosuuntaan ja ku pääs hirvien lähtöpaikalla alko mutien ääntä taas tulla. Siinä olis jääny moni ajokoira toiseks jos olis ajohaukkua alettu arvostelemaan. Ensimmäiset 400 metriä jälkiä seuraten oli ääntä ilmassa aivan tauotta. GPS:stä yritin paikkatietoja saada, mihin suuntaan jäljittely jatkuu, ja sehän jatku noin 800 metriä. Sitten pienet pyörimiset, ja omia jälkiä takaisin. Noh, siitä sitten ajattelin, jotta eihän se hirvet varmaan ihan lähelle jääny, joten uskalsin lähteä hieman niiden lähtösuuntaan kävelemään. No Elohan paineli sitä jälkeä taas sen 800 metriä, kunnes taas lähti takaisin päin kulkemaan. Siinä sitte ajattelin, että otan sen kiinni kunhan tulee. Vain kuinka ollakkaan. Suolla jolla olin kävelemäs näin yllättäen taas hirven lampsivan suon poikki. Eiku paikalleen odottelemaan, että mitähän tästä taas seuraa. Muutaman minuutin kuluttua Elo paukahti paikalle, ja töksähti sen hirven jäljille. Alko mahoton selvittäminen, että mihinkä suuntaan se on siitä lähteny oikein. Niin innokas oli hajuille siinäkin, että oikein ääneen vitskutti ku jälkiä selvitti. Lopulta lähtösuunta selvis, ja noin 200 metrin päässä alkoi taas, tuo jo niin tuttu kiljahtelu päällensä. Ääntä tuli taas jäljille oikein kunnolla. Tällä kertaa jäljitys kesti noin 900 metriä, jonka jälkeen taas tuli omia jälkiä takaisin. Sitte otin jo koiran kiinni ja eiku kotia.

Elo saikin sitten lepäillä maanatai päivän, ku oli aika Jeni ottaa mukaan metsään kesäkuntoaan taas kohottelemaan. Puol kasilta päästin ensimmäiseen paikkaan koiran irti. Siellä reilu tunti haku oli päällä, mutta eipä olu hirviä sillä alueella. SItten toiseen paikkaan siirtyminen. Tunnin verran kuljettiin sielläkin ensin, eikä oikein ollu minkäänlaista havaintoa. No, sitten Jeni katos vähän pidemmäks aikaa, ja ku oli melkein tunnin hakulenkki takana, paukahti haukku päälle reilun kilometrin päästä. Muutaman minuutin löytöhaukku, jonka jälkeen hirvet otti siirtymisen päällensä. Noin kilometrin lenkin jälkeen hirvi palasi lähes löytöpaikalle, josta uusinta haukku alkoi. Tunnin siinä sitä kuuntelin, kunnes oli pakko lähteä kotona käymään ku näläkäkin alako tulla, ja puhelimestakin akku alko loppumaan.

Kahden tunnin tunnin päästä haukun alkamisesta ajoin sitten takaisin, ja siellähän se aivan samoilla jaloin sijoilla tuntu haukku jatkuvan. Sitten päätin yrittää jo käydä katsomassa millanen elukka siellä haukussa olis, vain enhän päässy ku n.300 metrin päähän ku hirvi otti ritolat. Törmäs ensin pikitietä kohti, mutta juuri sattui auto ajamaan siitä, niin kääntyikin sitten takaisin, ja kulki sen verran läheltä minnuki, että vilauksen näin, ja totesin hirven olevan komea uros. Siitä karkko jatkui pai kilometriä, jossa haukku jatkui. Seuraava tunti oli taas haukkua paikallaan, ja välillä pientä siirtyvää.

Neljän tunnin haukun jälkeen yritin sitten uudelleen haukulle. Tällä kertaa haukku oli tiheässä kuusikossa. Pääsin noin 40 metrin päähän, mutta eipä siinäkään näkyny ku jalat ja sarvet, jotka välillä siellä heilui. Jeni tuli käymään yhteydenotolla, ja sillo varmaan hirvikin sitten ajatteli, että niinköhän tässä enää turvallista on olla, ja ku Jeni palas haukulle, otti hirvi jalat alleen. Sittenpä maisema vaihtui tiuhaan, ja ku gebsistä loppu akku, joutui suuntaa arvoimaan vanhalla haravatutkalla. No, kyllähän silläkin se onnistuu, mutta jokusen kerran sitä koutuu tutkaamaan sillä, että paikka varmasti selviää. Noin viiden kilometrin karkon jälkeen kuului muutama pystäytysyritys. Mutta uusintahaukkuun ei kyllä enää tutunu pysähtyvän. Oltiin jo kaukana naapuriseuran puolella siinä sitten tutkailemassa, mutta onneks hirvi uskollisena kierteli sieltä kohti takaisin meidän metsästysalueitamme. Lopulta kerettiin velpojan kanssa ajaa yhdelle tielle hirven ja koiran väliin ja saatiin väsynyt vanhus kiinni. 8 tuntia tuli täyteen siitä ku hirvet löytyi. Joten ihan täyspäivä oli. Kyllä se vielä Jenikin näköjään jaksaa. Matkaa hirven kanssa tuli reilu 25km.

Tiistaina jatkui sitten Elon lenkitys taas. Tällä kertaa ajattelin mennä pois hirvialueilta ja menin ihan takapihalle "navetan taakse". Siinä sitten oikeastaan vaan metsäautotietä pitkin kävelin hiljaa ja annoin Elon juoksennella. Vain kuinkas ollakkaan, tiellä siinä seiskokellessani ja Elon touhuja katsellessa rymähti pieni pyyparvi lentoon tien varresta. No Elohan sinne suuntaan sujahti metsän sisään katsomaan, että mikä siellä rapsahteli. Pari minuuttia odottelin siinä kunnes yht äkkiä noin 150 metrin päässä alko taas tuttu kiivas haukku päälle, ja sen jälkeen metsä taas rytisi. Ei oo koko syksynä siinäkään hirviä näkyny, mutta nyt sitte oli joku onneton yksinäinen siihen eksyny. Ja eihän se jääny Elon kiljahtelua kuuntelemaan, vaan painoi ja kovasti eteenpäin. Eihän se auttanu ku jäädä taas paikoilleen katselemaan minne asti jäljillä tällä kertaa pysytään. Jäljille sitä ääntä tuli taas varmaan puolenkilometrin matkan verran. Sitten mentiin reilun kilometrin päässä tien yli, ja aattelin että siihen se saattas lopettaa jäljityksen, mutta ylihän siitä mentiin jotta heilahti. Jälki kiinnosti tällä kertaa peräti 2,5km , jonka jälkeen koira sitten kääntyi takaisin päin tulemaan. Ja hyvä että kääntyi, siitä ei oliskaan Venäjän rajalle ollu enää ku reilu kilometri. Jätetään ne ulkomailla käynnit tuonnemaksi, kyllä sinnekin varmasti vielä ehditään.

Että tämmöstä tälle saralle. Näköjään kyllä pentu käy aika kuumana pelkälle tuoreelle jäljelle. Nyt pitää yrittää pitää se poissa hirviltä ainaki tämä kiima-ajan verran, ettei vuan mitää vahinkoa sattus. Vahinkohan voi sattua tietysti vanhempanakin, mutta ehkä se riski on pienempi.

Jenin haukkua oli mukava kuulostella taas, ku kerranki anto hirvi haukkua, eikä liidellyt välittömästi monia kymmeniä kilometrejä.

Aika köriläs siellä haukussa oli. Ihan olis ollu seinälle pistettävää tavaraa päässä. 14 piikkiä. Kuvat otettu videokamerasta, joten erittäin huonoja taas kerran. Matkaa oli kuitenki reilu 150 metriä.

1253645739_img-d41d8cd98f00b204e9800998e