Tänne taas jotai joo. Yrittäny oon viikonlpppuisin käyttää noita koiruuksia metsälenkeillä. Hirviäkin Jeni on löytäny jokusen, mutta eivät kyllä oo halukkaita jäämään haukuttavaks sitten millään. Tuolla Jenin sivulla tietoa haukkuretkistä. Eloki hakutreeniä harjotellu jokusen kerran, ja meinasin jo käydä kotoa hakemassa, ja koettaa päästää lähelle hirvien varmaa olinpaikkaa, ku Jenin kanssa metsässä ollessani kuulin urosten öhkivän parin sadan metrin pääs, mut maltoin vielä mieleni kuitenki. Mut ehkäpä lähiviikkoina sitten jopa yritys on ohjata hirvelle, ja kattoo minkälaista reaktiota aikaan se saa. Neljän viikon päästä alkais hirvimehtuu, ja mukavahan se olis ennen sitäki jo jotai tapahtumia saada aikaan. Kuviakaan en muuten nyt laita, ku osasin poistaa vahingossa viimeks oteut kuvat koirista, joten niitä saa odotella jokusen aikaa taas.

Suunnistamassa kävin viime vkl:na ensimmäisen kerran sitten heinäkuun, ja menokin oli sen mukaista. Eli Aluumestarus kisathan ne oli, mut eipä niistä paljon sanottavaa jääny. Meno oli tukkosta ja ajatukset ties missä. Kartta on tuossa Suunnistusjuttuja sivulla, jos ketä kiinnostaa.

Huomenna olis sitten SM-keskimatka edessä Savonlinnan suunnalla. Sinnehän se olis tarkoitus lähtee, ja karsinnassa tyrkätä menemään. Odotukset ei kovin korkealla, ku ei tuota lenkkeilyä oo tullu suuremmin harrastettua viime viikkoina, mut jospa se jotenki. Ehkä kisan tunnelmista sitten ensi viikolla tarkemmin tännekin.

Että näin.  Lyhyestä virsi kaunis.